keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kyläräätäli arkistoituu

Kyläräätäli jää arkiston rooliin. Jatkossa Helsingin mölkkyseuran pelejä voi seurata HMS:n blogisivulta: http://helsinginmolkkyseura.blogspot.fi/

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

GRANDE FINALE -säännöt/rules

Pelataan lauantaina 21.9. alkaen klo 12.
Starts 21st of Sept. at 12:00.

Grande Finale –säännöt (in English see below)

Aikataulu/Schedule
karsinta/qualification klo 12:00
Grande Finale klo 14:00

Kuusi runkosarjan parasta jaetaan kahteen lohkoon seuraavasti:

Lohko 1:            Pistetaulukon  1. 4. ja 5.

Lohko 2:            Pistetaulukon 2. 3. ja 6.

Nykyisen Top-6:n perusteella lohkot menevät seuraavasti.

Lohko 1: JukkaM, Tontsa ja Marko.

Lohko 2: Damien, Olivier ja Sami.

Lisäksi molempiin lohkoihin menee vielä klo 12 alkavista karsinnoista kaksi parasta: karsintalohkojen voittajat. Grande Finale –lohko arvotaan kummallekin voittajalle.

Karsintalohkoja on kaksi ja toiseen menevät runkosarjan 8. Ja 9. (eli Kapu ja Petsku) sekä toiseen 7. Ja 10. (eli Juha ja Milla). Jos joku näistä neljästä jää pois, täytetään poisjäänyt aina seuraavaksi sijoittuneella. Eli kun tiedossa on odotettu poisjäänti Petskulta niin hänen tilalleen nousee 10. sijalta Milla ja sitten Millan tilalle Tony. Loput karsintaan osallistuvat arvotaan näihin kahteen karsintalohkoon.

Lohkot siis lopulta muodostuvat seuraavasti.

Karsintalohko 1: Juha + Tony + arvotut pelaajat.
Karsintalohko 2: Kapu + Milla + arvotut pelaajat.

Äkkiä laskettuna karsintaan voi tulla peräti 13 osallistujaa. Jos karsijoita on yhdeksän tai enemmän,  muodostetaan kolme lohkoa (3-5 pelaajaa). Kun tiedetään Petskun jäävän pois, muodostuvat lohkot Juhan, Kapun ja Millan ympärille. Lohkojen muodostukseen käytetään arvontaa muuten, paitsi runkosarjassa alimpana pelaava menee Juhan lohkoon, siitä ylempi Kapun lohkoon ja siitä ylempi Millan lohkoon.

Karsintalohkoissa pelataan niin monta peliä kuin on pelaajia (katso heittovuorojen kierrätys alempaa). Parhaimmuus ratkaistaan pikkupisteillä. Lohkovoittajat nousevat Grande Finaleen. Jos pelataan kolmessa lohkossa, lohkojen voittajat pelaavat ylimääräisen kolmen pelin lohkon, josta kaksi parasta nousee Grande Finaleen.

Noin klo 14 aloitetaan Grande Finale -pelit, jossa lohkon sisällä jokainen pelaa jokaista vastaan. Tässä vaiheessa pelataan aina kaksi erää (kumpikin saa aloittaa ja aloittaja arvotaan). Voitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä yhden pisteen ja häviöstä jää nollille.

Molempien lohkojen kaksi parasta etenee välieriin. Tasapisteissä paremmuus ratkaistaan keskinäisten ottelujen tuloksen perusteella – jos siinä tuli tasapeli, ratkaisevat keskinäisten ottelujen pikkupisteet ja jos nekin ovat tasan, koko lohkossa kerätyt pikkupisteet. Kummankin lohkon ykkönen pelaa toisen lohkon kakkosta vastaan. Välierät pelataan paras kolmesta-periaatteella.

Välierien häviäjät pelaavat pronssista ja voittajat menevät finaaliin. Pronssiottelu on paras kolmesta, mutta finaali voi olla paras viidestä jos aikaa on riittävästi. Tästä voidaan sopia ennen välierien alkua.

Grande Finale -rules in English

According the Top-6 the Grande Finale groups are following.

Group 1: JukkaM, Tontsa and Marko

Group 2: Damien, Olivier and Sami

Both groups will have one more player from qualification games.

Qualification has two groups (max 4 players/group). The winners of each group will play in Grande Finale. If there is 9 players or more in qualification games, we will have three groups. The winners of each group will have an extra group and the looser of this group will NOT play in Grande Finale. Winner of the group is the one with most points.

Qualification group 1: Juha + Tony + joker-player(s) by cards.

Qualification group 2: Kapu + Milla (who is going to be away so he will be replaced by Tony) + joker-player(s) by cards.

If we have three qualification groups we will form them around Juha, Kapu and Milla.

Qg 1: Juha and the last of the regular season + joker-player(s).
Qg 2: Kapu and the second last of the reg. season + joker-player(s).
Qg 3: Milla and the third last of the reg. season + joker-player(s).

Every group play as many games as there is are players in group. Everyone starts one game. Here are the rotations:

1, 2, 3
2, 3, 1
3, 1, 2

or

1, 2, 3, 4
2, 4, 1, 3
4, 3, 2, 1
3, 1, 4, 2

or
1, 2, 3, 4, 5
3, 5, 2, 1, 4
2, 4, 5, 3, 1
5, 1, 4, 2, 3
4, 3, 1, 5, 2

In Grande Finale every player of the group will face each other. They will play two games which can end 2-0 or 1-1. We will throw coin for the starting player. Even game will give 1 point and win will give 2 points. Two best players in the group will go to semi-final.

Semi-finals are played for three wins and the winner of the grande finale –group will have the advantage of starting the game. The rest you know how we play. If there’s time we will play the gold game for five wins (and it’s decided on the spot).

HMC 2013 AFTER 10TH TOURNAMENT
·  73 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11+11+6)
·  68 pistettä: Damien (6+14+14+8+1+9+9+14+8)
·  63 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8+14+11)
·  60 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9+9+9+11)
·  57 pistettä: Marko (6+11+14+9+11+2+2+6)
·  49 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6+9+8+6+6)
·  44 pistettä: Juha (4+9+14+3+14)
·  38 pistettä: Kapu (1+11+14+14)
·  37 pistettä: Petsku (8+6+4+1+9+6+4+3)
·  29 pistettä: Milla (1+2+4+2+11+9+1)
·  27 pistettä: Tony (4+4+3+6+3+6+4+2)
·  25: pistettä: Aki (9+9+3+4)
·  24 pistettä: Yari (1+4+4+6+9)
·  23 pistettä: Guapo (9+8+6)
·  22 pistettä: Topfox (4+4+1+4+4+4+2)
·  20 pistettä: Keke (9+2+4+1+4)
·  19 pistettä: Jussi (1+9+9)
·  16 pistettä: Shinya (8+1+6+1)
·  10 pistettä: Jappe (2+4+4)
·  9 pistettä: Heikki (6+1+1+1)
·  8 pistettä: Heleri
·  6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Sini (2+4)
·  5 pistettä: Daniel (2+1+2)
·  3 pistettä: Jenny, Laura
·  2 pistettä: Reet, Nami (1+1), Louise, Janne (1+1)
·  1 piste: Dharma, JukkaH


LOPPUTULOS
1. Olivier Allain
2. Damien Landais
3. ja 4. Jukka Mäntylä, Juha Hammarén


tiistai 17. syyskuuta 2013

HMC 2013 - 10. osakilp./ 10th tourn.


HMC 2013 AFTER 10TH TOURNAMENT

  • 73 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11+11+6)
  • 68 pistettä: Damien (6+14+14+8+1+9+9+14+8)
  • 63 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8+14+11)
  • 60 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9+9+9+11)
  • 57 pistettä: Marko (6+11+14+9+11+2+2+6)
  • 49 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6+9+8+6+6)
  • 44 pistettä: Juha (4+9+14+3+14)
  • 38 pistettä: Kapu (1+11+14+14)
  • 37 pistettä: Petsku (8+6+4+1+9+6+4+3)
  • 29 pistettä: Milla (1+2+4+2+11+9+1)
  • 27 pistettä: Tony (4+4+3+6+3+6+4+2)
  • 25: pistettä: Aki (9+9+3+4)
  • 24 pistettä: Yari (1+4+4+6+9)
  • 23 pistettä: Guapo (9+8+6)
  • 22 pistettä: Topfox (4+4+1+4+4+4+2)
  • 20 pistettä: Keke (9+2+4+1+4)
  • 19 pistettä: Jussi (1+9+9)
  • 16 pistettä: Shinya (8+1+6+1)
  • 10 pistettä: Jappe (2+4+4)
  • 9 pistettä: Heikki (6+1+1+1)
  • 8 pistettä: Heleri
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Sini (2+4)
  • 5 pistettä: Daniel (2+1+2)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura
  • 2 pistettä: Reet, Nami (1+1), Louise, Janne (1+1)
  • 1 piste: Dharma, JukkaH

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

HMC 2013 - 9. osakilp/ 9th tourn.

HMC 2013 AFTER 9TH TOURNAMENT

  • 73 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11+11)
  • 68 pistettä: Damien (6+14+14+8+1+9+9+14)
  • 63 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8+14+11)
  • 58 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9+9+9)
  • 53 pistettä: Marko (6+11+14+9+11+2+2)
  • 49 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6+9+8+6)
  • 38 pistettä: Kapu (1+11+14+14)
  • 37 pistettä: Petsku (8+6+4+1+9+6+4)
  • 30 pistettä: Juha (4+9+14+3)
  • 29 pistettä: Milla (1+2+4+2+11+9)
  • 27 pistettä: Tony (4+4+3+6+3+6+4)
  • 25: pistettä: Aki (9+9+3+4)
  • 21 pistettä: Topfox (4+4+1+4+4+4)
  • 20 pistettä: Keke (9+2+4+1+4)
  • 17 pistettä: Guapo (9+8)
  • 16 pistettä: Shinya (8+1+6+1)
  • 15 pistettä: Yari (1+4+4+6)
  • 10 pistettä: Jappe (2+4+4), Jussi (1+9)
  • 9 pistettä: Heikki (6+1+1+1)
  • 8 pistettä: Heleri
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Sini (2+4)
  • 5 pistettä: Daniel (2+1+2)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura
  • 2 pistettä: Reet, Nami (1+1), Louise
  • 1 piste: Dharma, JukkaH, Janne

torstai 22. elokuuta 2013

HMC 2013 - 8. osakilp./ 8th tourn.


HMC 2013 AFTER 8TH TOURNAMENT

  • 71 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11)
  • 63 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8+14+11)
  • 60 pistettä: Damien (6+14+14+8+1+9+9)
  • 58 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9+9+9)
  • 53 pistettä: Marko (6+11+14+9+11+2)
  • 47 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6+9+8)
  • 38 pistettä: Kapu (1+11+14+14)
  • 34 pistettä: Petsku (8+6+4+1+9+6)
  • 27 pistettä: Juha (4+9+14), Tony (4+4+3+6+3+6+4)
  • 21: pistettä: Aki (9+9+3)
  • 20 pistettä: Milla (1+2+4+2+11), Keke (9+2+4+1+4)
  • 17 pistettä: Topfox (4+4+1+4+4)
  • 16 pistettä: Shinya (8+1+6+1)
  • 15 pistettä: Yari (1+4+4+6)
  • 10 pistettä: Jappe (2+4+4)
  • 9 pistettä: Guapo
  • 8 pistettä: Heleri, Heikki (6+1+1)
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Sini (2+4)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura, Daniel (2+1)
  • 2 pistettä: Reet, Nami (1+1), Louise
  • 1 piste: Dharma, JukkaH, Jussi, Janne

keskiviikko 21. elokuuta 2013

HMC 2013 - 7. osakilp./ 7th tourn.

Muistutus säännöistä on paikallaan kun enää kaksi osakilpailua jäljellä ennen Grande Finalea.

Sääntöjen mukaan runkosarjan kuusi parasta pääsevät suoraan Grande Finaleen. Karsintojen kautta nostetaan kaksi pelaajaa mukaan Grande Finaleen. Karsintaan pääsevät kaikki, jotka ovat kesän aikana pelanneet vähintään kolmessa cup-osakilpailussa. Suuren finaalin esikarsinta pelataan samana päivänä kuin varsinainen finaalikin.

Remember that the top-six of the regular season will go straight to the Grande Finale. Two players outside the top-six will also have chance to win the Cup. They are chosen based on their succes at the preliminary tournament (which is played at the same day as Grande Finale). Everyone who has played at least in three cup tournament are allowed to join the Grande Finales preliminary tournament.


HMC 2013 AFTER 7TH TOURNAMENT

  • 71 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11)
  • 60 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8+14)
  • 53 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9+9)
  • 52 pistettä: Damien (6+14+14+8+1+9)
  • 51 pistettä: Marko (6+11+14+9+11)
  • 40 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6+9)
  • 38 pistettä: Kapu (1+11+14+14)
  • 28 pistettä: Petsku (8+6+4+1+9)
  • 26 pistettä: Tony (4+4+3+6+3+6)
  • 20 pistettä: Milla (1+2+4+2+11)
  • 18: pistettä: Aki (9+9)
  • 17 pistettä: Topfox (4+4+1+4+4)
  • 16 pistettä: Shinya (8+1+6+1), Keke (9+2+4+1)
  • 15 pistettä: Yari (1+4+4+6)
  • 13 pistettä: Juha (4+9)
  • 10 pistettä: Jappe (2+4+4)
  • 9 pistettä: Guapo
  • 8 pistettä: Heleri
  • 7 pistettä: Heikki (6+1)
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Sini (2+4)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura, Daniel (2+1)
  • 2 pistettä: Reet, Nami (1+1), Louise
  • 1 piste: Dharma, JukkaH

torstai 1. elokuuta 2013

HMC 2013 - 6. osakilp./6th tourn.



HMC 2013 AFTER 6TH TOURNAMENT

  • 71 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14+11)
  • 46 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8)
  • 44 pistettä: Tontsa (9+4+11+11+9)
  • 43 pistettä: Damien (6+14+14+8+1)
  • 40 pistettä: Marko (6+11+14+9)
  • 32 pistettä: Sami (11+1+9+1+4+6)
  • 26 pistettä: Kapu (1+11+14)
  • 20 pistettä: Tony (4+4+3+6+3)
  • 19 pistettä: Petsku (8+6+4+1)
  • 18: pistettä: Aki (9+9)
  • 16 pistettä: Shinya (8+1+6+1)
  • 15 pistettä: Keke (9+2+4)
  • 13 pistettä: Juha (4+9), Topfox (4+4+1+4)
  • 9 pistettä: Guapo, Yari (1+4+4), Milla (1+2+4+2)
  • 8 pistettä: Heleri
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Heikki, Jappe (2+4)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura
  • 2 pistettä: Daniel, Sini, Reet, Nami (1+1)
  • 1 piste: Dharma, JukkaH

perjantai 28. kesäkuuta 2013

HMC 2013 - 5. osakilp./ 5th tourn.



HMC 2013 AFTER 5TH TOURNAMENT

  • 60 pistettä: JukkaM (14+9+14+9+14)
  • 46 pistettä: Olivier (9+11+9+9+8)
  • 43 pistettä: Damien (6+14+14+8+1)
  • 40 pistettä: Marko (6+11+14+9)
  • 35 pistettä: Tontsa (9+4+11+11)
  • 26 pistettä: Sami (11+1+9+1+4)
  • 19 pistettä: Petsku (8+6+4+1)
  • 17 pistettä: Tony (4+4+3+6)
  • 15 pistettä: Keke (9+2+4), Shinya (8+1+6)
  • 13 pistettä: Juha (4+9)
  • 12 pistettä: Kapu (1+11)
  • 9 pistettä: Aki, Guapo, Topfox (4+4+1)
  • 7 pistettä: Milla (1+2+4)
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Heikki
  • 5 pistettä: Yari (1+4)
  • 3 pistettä: Jenny, Laura
  • 2 pistettä: Jappe, Daniel, Sini
  • 1 piste: Nami, Dharma, JukkaH

perjantai 21. kesäkuuta 2013

HMC 2013 - 4. osakilp./ 4th tourn.



HMC 2013 AFTER 4TH TOURNAMENT

  • 46 pistettä: JukkaM (14+9+14+9)
  • 42 pistettä: Damien (6+14+14+8)
  • 38 pistettä: Olivier (9+11+9+9)
  • 31 pistettä: Marko (6+11+14)
  • 24 pistettä: Tontsa (9+4+11)
  • 22 pistettä: Sami (11+1+9+1)
  • 18 pistettä: Petsku (8+6+4)
  • 15 pistettä: Keke (9+2+4), Shinya (8+1+6)
  • 13 pistettä: Juha (4+9)
  • 12 pistettä: Kapu (1+11)
  • 11 pistettä: Tony (4+4+3)
  • 9 pistettä: Aki
  • 8 pistettä: Topfox (4+4)
  • 7 pistettä: Milla (1+2+4)
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2), Heikki
  • 3 pistettä: Jenny
  • 2 pistettä: Jappe, Daniel
  • 1 piste: Nami, Yari, Dharma, JukkaH

perjantai 31. toukokuuta 2013

HMC 2013 - 3. osakilp./ 3rd tourn.



HMC 2013 - tilanne kolmen osakilpailun jälkeen

  • 37 pistettä: JukkaM (14+9+14)
  • 34 pistettä: Damien (6+14+14)
  • 29 pistettä: Olivier (9+11+9)
  • 21 pistettä: Sami (11+1+9)
  • 17 pistettä: Marko (6+11)
  • 15 pistettä: Keke (9+2+4), Shinya (8+1+6)
  • 14 pistettä: Petsku (8+6)
  • 13 pistettä: Tontsa (9+4), Juha (4+9)
  • 12 pistettä: Kapu (1+11)
  • 9 pistettä: Aki
  • 8 pistettä: Tony (4+4)
  • 7 pistettä: Milla (1+2+4)
  • 6 pistettä: JukkaR (1+3+2)
  • 4 pistettä: Topfox
  • 3 pistettä: Jenny
  • 2 pistettä: Jappe
  • 1 piste: Nami, Yari

torstai 30. toukokuuta 2013

HMC 2013 - 2. osakilp./ 2nd tourn.



Tilanne kahden osakilpailun jälkeen. Situation after two tournaments.

  • 23 pistettä: JukkaM (14+9)
  • 20 pistettä: Damien (6+14), Olivier (9+11)
  • 12 pistettä: Sami (11+1)
  • 11 pistettä: Keke (9+2)
  • 9 pistettä: Shinya (8+1), Tontsa
  • 8 pistettä: Petsku
  • 6 pistettä: Marko
  • 4 pistettä: JukkaR (1+3), Tony, Juha, Topfox
  • 3 pistettä: Milla (1+2), Jenny
  • 1 piste: Nami, Kapu

Ja kiitos Damien tästä ranking-listauksesta. Thank you Damien for this ranking.
Here comes the latest IMR following Duppeli (This was classified as National tournament, the last column is the improvement (or not) compared to previous classification)
1e Damien 128,5 8,6
2e Oli Good 123,8 5,7
3e Jukka M 109,8 -2,3
4e Tontsa 105,1 2,4
5e Heikki 104,8 4,8
6e Sami 101,1 -3,4
7e Tuisku 100,7 -1,9
8e Keke 100,7 -1,9
9e Tony 100,0 0,0
10e Aki 100,0 0,0
11 Marko 99,4 -3,4
12 Juha 97,7 -2,3
13 Jenny 97,3 0,0
14 Nami 96,8 -2,2
15 Petsku 95,7 -1,0
16 Kapu 95,6 2,4
17 Jukka R 95,0 0,0
18 Milla 94,8 0,0
19 Shinya 94,3 -2,2
20 Topfox 94,3 0,0
21 Jape 93,7 -1,0
22 Jukka H 92,3 0,0

maanantai 13. toukokuuta 2013

HMC 2013 - 1. osakilp./ 1st tourn.




Mölkky ranking (test) after the Thu 9th of May

Jukka M: 108,0
Sami: 105,3
Oli Good: 104,1
Keke: 102,6
Damien: 102,6
Tony: 102,6
Juha: 100,0
Milla: 100,0
Shinya: 99,1
Nami: 99,0
Jenny: 97,3
JukkaR: 97,3
Petsku: 96,0
Kapu: 93,1
Topfox: 93,0

Tällä kaudella testataan rankkausjärjestelmää mölkkyyn. Järjestelmä on sama kuin mitä Ranskassa joissain seuroissa käytetään nykyään. Kiitos Olivier ja Damien vaivannäöstä. Lähtöarvo kaikille pelaamattomille on 100. Idea on selkeä. Voitto kasvattaa ranking-lukemaa ja häviö laskee sitä. Voitto ennalta paremmaksi arvioitua vastaan kasvattaa ranking-lukua enemmän kuin voitto heikommaksi arvioitua vastaan. Samalla tapaa häviö vahvemmaksi arvioitua vastaan ei laske ranking-arvoa niin paljoa kuin häviö heikommaksi arvioitua vastaan. Luvut asettunevat kauden mittaan lähelle oikeaa ja toivottavasti kuvaavat pelaajan todellista tasoa.

During this season we test the mölkky ranking. The system is the same that some mölkky clubs use in France. Thank you Olivier and Damien for the efforts. The ranking value for the non ranked player is always 100. The idea is simple: when you win stronger player your rank will increase more than when winning a weaker player. In loosing its the same logic: loosing against weaker player will decrease rank more than loosing against stronger player. In the end of this season we hope that the rank would really represent the actual skill level of each player.

torstai 9. toukokuuta 2013

Helsinki Mölkky Cup 2013 säännöt/rules


Säännöt tälle kesälle. Rules for this summer.

Kesän aikana pelataan runkosarja (10 pelipäivää), jossa kerätään cup-pisteitä (6 parasta suoritusta lasketaan mukaan kokonaispisteisiin). Cup-mestaruus ratkaistaan pudotuspeleillä syyskuussa, eli pelataan taas ”Grande Finale”. Suureen päätösfinaaliin pääsee suoraan cup-pisteiden perusteella kuusi parasta sekä sinne nostetaan mukaan kaksi cupissa pelannutta karsintapelien kautta. Karsintaan pääsevät kaikki, jotka ovat kesän aikana pelanneet vähintään kolmessa cup-osakilpailussa. Suuren finaalin esikarsinta pelataan samana päivänä kuin varsinainen finaalikin.

We will play 10 cup tournaments from where we collect the cup points. 6 best results in the cup are counted to players overall cup points. There will be ”Grande Finale” in September. The top-six will go straight to Grande Finale where we play play-off games. Two players outside the top-six will also have chance to win the Cup. They are chosen based on their succes at the preliminary tournament (which is played at the same day as Grande Finale). Everyone who has played at least in three cup tournament are allowed to join the Grande Finales preliminary tournament.

Pelipäivät (klo 18-21) . The cup days (from 18:00 to 21:00)

Torstai 9.5./ Thu, May 9th
Torstai 16.5./ Thu, May 16th
Torstai 30.5./ Thu, May 30th
Torstai 13.6./ Thu, June 13th
Torstai 27.6./ Thu, June 27th

Kesälomatauko heinäkuussa. In July we pause for summer holidays. :)

Torstai 1.8./ Thu, August 1st
Torstai 8.8./ Thu, August 8th
Torstai 22.8./ Thu, August 22nd
Torstai 5.9./ Thu, September 5th
Torstai 12.9./ Thu, September 12th

GRANDE FINALE lauantaina 21.9. klo 12-niin kauan kuin kestää.
GRANDE FINALE Saturday, September 21st from 12:00 to as long as it takes.

Osakilpailut pelataan singelinä. Kussakin alkulohkossa pelaa korkeintaan 4 pelaajaa. Finaalilohkoissakin pelaa korkeintaan neljä pelaajaa. Lohkot määräytyvät osallistujamäärän mukaan.

The cup tournaments are played as single. Every starting group has max 4 players. In the finals the max amount of players is 4 players. The starting groups and final groups are formed based on the amount of the players in tournament.



Alkulohkot arvotaan (yleensä pelikorteilla). The starting groups will be formed by drawing lottery (usually we use playing cards to do that).

Heittojärjestyksestä mainittakoon, että kolmen pelaajan lohkoissa pelataan kolme peliä, jossa heittojärjestys on kiertävä kuten alla kuvattu. In groups of three players there is three games. The turns for throwing are rotated as below.

1, 2, 3
2, 3, 1
3, 1, 2

Neljän pelaajan lohkoissa pelataan neljä peliä. In groups of four players there will be four games and the turns for throwing will rotate like this.

1, 2, 3, 4
2, 4, 1, 3
4, 3, 2, 1
3, 1, 4, 2

Finaalilohkoissa sama heittojärjestyksen kierto. Ensimmäisen kierroksen heittojärjestys arvotaan. In final groups the rotation will be the same. The turns for throwing for the forst game will be drawn by using playing cards.

Cup-pisteiden kertyminen. Kolmen pelaajan lohkoissa neljännen sijan pisteitä ei jaeta kellekään.
The cup points. In groups of three players the fourth position points are not given to anyone.

A-Final
1#  14 pts
2#   11 pts
3#   9 pts
(4#   8 pts)

B-Final
1#  9 pts
2#  6 pts
3#  4 pts
(4#  3 pts)


C-Final
1#  4 pts
2#  2 pts
3#  1 pts
(4#  1 pts)

D-Final
1#  1 pts
2#  0 pts
3#  0  pts
(4#  0  pts)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Talvisarjan mestaruus Tontsalle







MÖLKYN TALVISARJA 2013 (4.11.2012-17.3.2013)

  • 37 pistettä: Tontsa (2+7+4+7+2+2+7+7+5)
  • 32 pistettä: Olivier (5+2+7+5+2+7+2+4+4)
  • 29 pistettä: Sami (2+7+4+4+5+2+7+2+2), Damien (7+5+4+2+4+5+4+4) ja Kapu (7+2+7+4+2+2+7)
  • 27 pistettä: JukkaM (4+4+2+4+4+2+4+7+2) ja Tony (1+5+4+4+1+4+5+5+2)
  • 25 pistettä: Juha (2+7+5+2+4+5+2+1+1)
  • 24 pistettä: Heikki (7+4+7+1+1+4)
  • 23 pistettä: Shinya (2+2+7+4+4+4+1)
  • 21 pistettä: Topfox (4+4+4+2+1+1+5+2+2) ja Jappe (1+2+4+2+1+2+4+1+7)
  • 19 pistettä: JukkaH (1+2+4+2+2+2+7+2+2+2) ja Milla (5+2+1+4+1+2+2+4)
  • 17 pistettä: Nami (2+2+2+4+5+2)
  • 15 pistettä: Aki (2+4+2+1+2+4+1)
  • 13 pistettä: Petsku (4+2+1+1+1+4+1) ja Marko (5+2+2+2+2)
  • 10 pistettä: Tuisku (4+1+5)
  • 8 pistettä: JukkaR (1+5+2)
  • 7 pistettä: Keke (4+1+2)
  • 6 pistettä: Samuli (1+1+1+2+1)
  • 5 pistettä: Alex
  • 4 pistettä: Daniel (2+1+1)

KUMMA LISTA - THE ODD LIST ;)

  • 2328: Tontsa
  • 2151: Tony
  • 2142: Olivier
  • 2114: JukkaH
  • 2106: Damien
  • 2078: JukkaM
  • 2058: Topfox
  • 2035: Juha
  • 1960: Sami
  • 1805: Kapu
  • 1752: Jappe
  • 1709: Milla
  • 1683: Shinya
  • 1547: Petsku
  • 1531: Aki
  • 1283: Heikki
  • 1083: Marko
  • 1298: Nami
  • 929: Samuli
  • 675: Tuisku
  • 653: JukkaR
  • 618: Keke
  • 491: Daniel
  • 274: Alex

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Talvisarja päättyy tänään!



Mestaruus on kahden taistoa. Tontsalla lähes ylivoimainen johto ja melko varma mestaruus. Jos Tontsa ottaa tänään enemmän kuin kaksi pistettä, on mestaruus hänen. Teoriassa Olivierilla on myös mahdollisuudet mestaruuteen. Talvisarjassa, kuten kesän Helsinki Mölkky Cupissakin, vain yksi voi voittaa. Jaossa on kuitenkin mitalisijoille päässeille muutakin kuin lämmintä kättä.

Tontsa and Olivier are fighting for the Winter Cup. Only one can win and Olivier has only theoretical chances to do that. There will be also medals for the top three. Eight players has the chanse to be in top three and they are listed below.

Mitalisijoille on mahdollisuuksia kahdeksalla pelaajalla, jotka on listattu alle.


  • 34 pistettä: Tontsa (2+7+4+7+2+2+7+7)
  • 30 pistettä: Olivier (5+2+7+5+2+7+2+4)
  • 29 pistettä: Sami (2+7+4+4+5+2+7+2) ja Damien (7+5+4+2+4+5+4)
  • 27 pistettä: JukkaM (4+4+2+4+4+2+4+7) ja Tony (1+5+4+4+1+4+5+5)
  • 25 pistettä: Juha (2+7+5+2+4+5+2+1)
  • 24 pistettä: Kapu (7+2+7+4+2+2)


Nämä mainitut kahdeksan pelaajaa eivät pelaa keskenään parina tänään, vaan heille arvotaan pari muista pelaajista. They will draw cards first and they will have their pair outside from this list. Jos kokonaispisteissä päädytään tasapisteisiin, ratkaisee ensin sijoitukset A-finaaleissa. After todays games if the cup points are even we look at the placing in A-finals to find out the top three. Placings are listed below. Kauden aikana pelattiin vain kerran neljän joukkueen A-finaali. Kävin läpi kauden A-finaalit ja listasin seuraavanlaisesti.

Tontsa: 4-0-0-0
Sami: 2-1-1-0
Olivier: 2-1-0-0
Kapu: 2-0-0-0
Juha: 1-2-1-0
JukkaM: 1-0-1-0
Damien: 0-3-1-0
Tony: 0-3-0-0

Jos tämäkin huomioiden ollaan tasatilanteessa, lasketaan kaikki kauden aikana kerätyt cup-pisteet. Eli tässä kohtaa aktiivinen osallistuminen Talvisarjaan palkitaan. Jos senkään jälkeen ei päästä sopuun, huomioidaan "kumma lista". If we are still in an even situation we will look at the "odd list".

Tontsa: 2067 pistettä
Tony: 1905 pistettä
Olivier: 1891 pistettä
JukkaM: 1834 pistettä
Juha: 1831 pistettä
Damien 1828 pistettä
Sami: 1753 pistettä
Kapu: 1521 pistettä

Jos joku on kummastellut kummaa listaa, voin todeta, että siihen on laskettu kaikki pelaajan (ja tämän kulloisenkin joukkueen) pelaamat pisteet jokaiselta pelikerralta. Jos pisteet menevät tässä vaiheessa tasan, huomioidaan vain tänään pelatut pisteet. These are the game points from every game the player has got as a team. If there is still an even situation we will look only todays game points.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Talvisarja - Winter Cup 2013, 9. osakilpailu



Talvisarjan jännitysnäytelmä

Kaksi pelikertaa jäljellä. Tilanne ennen illan pelejä.


MÖLKYN TALVISARJA 2013 (4.11.2012-17.3.2013)

  • 29 pistettä: Tontsa (2+7+4+7+2+2+7) ja Sami (2+7+4+4+5+2+7)
  • 28 pistettä: Olivier (5+2+7+5+2+7+2)
  • 27 pistettä: Damien (7+5+4+2+4+5)
  • 25 pistettä: Juha (2+7+5+2+4+5+2)
  • 23 pistettä: Tony (1+5+4+4+1+4+5)
  • 22 pistettä: JukkaM (4+4+2+4+4+2+4) ja Kapu (7+2+7+4+2)
  • 20 pistettä: Topfox (4+4+4+2+1+1+5)
  • 19 pistettä: JukkaH (1+2+4+2+2+2+7+2), Heikki (7+4+7+1) ja Shinya (2+2+7+4+4)
  • 15 pistettä: Jappe (1+2+4+2+1+2+4) ja Milla (5+2+1+4+1+2)
  • 13 pistettä: Petsku (4+2+1+1+1+4) ja Marko (5+2+2+2+2)
  • 11 pistettä: Aki (2+4+2+1+2)
  • 10 pistettä: Tuisku (4+1+5) ja Nami (2+2+2+4)
  • 8 pistettä: JukkaR (1+5+2)
  • 7 pistettä: Keke (4+1+2)
  • 5 pistettä: Alex
  • 4 pistettä: Daniel (2+1+1)
  • 3 pistettä: Samuli (1+1+1)

tiistai 5. helmikuuta 2013

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Talvisarja - Winter Cup 2013, 6. osakilpailu

Kadonneet ottelupöytäkirjat löytyivät. Ne olikin kyläräätälillä koko ajan.

I found the missing documents.