keskiviikko 5. toukokuuta 2010

HMC 2010 alkoi

Helsinki Mölkky Cup on vihdoin käynnistynyt. Maanantainan 3.5. pelattiin ensimmäinen osakilpailu, johon Kyläräätäli ei päässyt valitettavasti osallistumaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin oli taloyhtiöän talkoopäivä, ja toisekseen siihenkään ei päässyt osallistumaan kun flunssa kaatoi petiin. Tästä johtuen tilannepäivityskin tulee näin jälkijunassa.

Oletan että paikalle ilmaantuneet 12 heittelijää kokivat pelille varatun tilan riittäväksi. Pieni pelko aina tietysti on että siellä olisi saattanut olla joku petanque-porukka samanaikaisesti, joiden kanssa olisi pitänyt neuvotella pelialueista. Pelit pelattiin kahdessa kuuden hengen alkulohkossa ja kolmen pelin jälkeen tiedettin ketkä kolme parasta kummastakin lohkosta pelaavat A-finaalissa. B-finaaliin jäi haettavaksi näin ollen 1 piste. Uusi pistejärjestelmähän on seuraava:
1. sija 10 pistettä,

2. sija 8 pistettä,

3. Sija 6 pistettä,

4. sija 5 pistettä,

5. sija 4 pistettä,

6. Sija 2 pistettä ja

7. Sija 1 piste.


A-finaalissa heitettiin kaksi peliä. Oletan järjestelmän olleen se, että eniten pikkupisteitä alkulohkossaan kerännyt aloitti. Finaalissä kävi niin että viides sija jouduttiin jakamaan tasapistetilanteessa, kun kyseessä oli kertymäpisteet kahdesta pelistä. B-finaalissa sitten pelattiin totutusti kerrasta poikki.

Lopputulokset alla.
1. Tuisku (80)
2. Mikko (78)
3. Topfox (72)
4. Keke (62)
5. Juha (50)
5. Petteri (50)
7. Sami (50, mutta eri finaalissa ;))

Cup-pisteet päivitetään tämän sivun marginaalissa näkyvään cup-taulukkoon.

Ei kommentteja: